12
Tam
12

Päijänteen metsänhoitoyhdistys

Olen tekemässä Päijänteen metsänhoitoyhdistykselle 360 panoraamakokonaisuutta jossa esitellään suomalaista metsää, metsänhoitoa ja hiukan tyypillistä metsämaisemaa. Pääset tutustumaan panoraamoihin alla olevan panoraamalinkin kautta. Esityskokonaisuus on vielä kesken. Panoraamoja tulee lisää aina sitä mukaan kun sää ja muut huomioon otettavat elementit suovat meille kuvausmahdollisuuden.

Aloituspanoraamassa oleva metsäkonekuva oli tähän mennessä mielenkiintoisin kohde. Jo pelkästään kuvauspaikalle pääseminen/löytäminen oli aikamoinen seikkailu. Menomatka metsäkoneen uraa pitkin kävellen kesti 30 minuuttia (eksyin väärälle uralle :) paluumatka takaisin autolle kesti 3 minuuttia. Eli heti aluksi lähdin aivan väärään suuntaan, mutta ei se liikunta pahaa tee.

PANORAAMAT

FACEBOOK       GOOGLE+       TWITTER

06
Tam
12

Botania Loistaa

Tein yhteistyössä Botanian, Kari Kolan ja Minna Valosen kanssa Pelastusprojektia Joensuun kasvitieteellliselle puutarhalle. Projekti etenee nimellä “Botania Loistaa

Koko homman tarkoituksena on pelastaa yksi maailman pohjoisimmista kasvitieteellisistä puutarhoista. Botania on lakkautusuhan alla ja siinä samalla on menossa nurin monen papukaijan koti ja paljon muuta. Aiheeseen voi tarkemmin tutustua TÄÄLLÄ.

Kari Kola (Valoparta oy) rakensi valospektaakkelin Botanian ympärille ja minä tein aiheesta 360 panoraamakokonaisuuden. 360 panoraamaesitykseen pääsee tutustumaan TÄÄLLÄ. Ja muutamiin ottamiini kuviin TÄÄLLÄ.

12
Jou
11

Kari Kolan virtuaalinen maailma.

Tein yhteistyössä Kari Kolan (Valoparta Oy) kanssa näyttävän 360 panoraamaesityskokonaisuuden. Kari on alansa huippu ja kuten esityksistä näkee, hän pystyy taikomaan valon avulla todella näyttäviä kokonaisuuksia. Olen tehnyt karin kanssa yhteistyötä n. pari vuotta ja nyt paasimme ensimmäistä kertaa tekemään laajamittaisempaa kokonaisesitystä Karin töistä. 360 panoraamaesityskokonaisuudessa on mukana vain murto-osa hänen töistään. Mukana on mm. Hurtta spektaakkeli, Kaisa Mäkäräisen voitonjuhlat Joensuun Areenalla, Scifest, Outokummun kaivos elää tapahtuma, Ilosaaren valoinstallaatio ja tulossa on Turun kulttuuripääkaupungin valaisutapahtuma. Esityksiin voitte tutustua TÄÄLLÄ. Tein myös iPadille oman version ja se löytyy TÄÄLTÄ.

Nyt myös Kulttuuripääkaupunkikuvaukset ovat valmiina ja julkaistu.

Saarikorpi.com

20
Mar
11

Shooto CC9 Joensuu Fight

Tein yhteistyössä vapaaottelijoiden kanssa 360 panoraamaesityksen ja kuvailin samalla stillejä läjän punnitustilaisuudesta sekä itse ottelusta. Tällaisen tilaisuuden kuvaaminen oli varsin haastavaa. Ottelijat kun liikkuivat kirkkaasti valaistulla lavalla suhteellisen nopeasti ja kontrastierot olivat huikeat. Mutta joitakin omasta mielestä hienojakin kuvia tuli. Kuvat löytyvät TÄÄLTÄ. Ja tekemäni 360 panoraamaesitys löytyy TÄÄLTÄ. Ja sama iPadille ja iPhonelle TÄÄLTÄ.

20
Mar
11

Näyttävä panoraamakuvaus

Kirjoitimme kirjan panoraamavalokuvauksesta: Näyttävä panoraamakuvaus, Kenneth Lehtinen ja Rami Saarikorpi. Kirjaa voi tilata ennakkoon TÄÄLTÄ. Kirja on minulle ensimmäinen ja Kennethille jo neljäs tai viides, ihan verma en ole, kun häneltä on tullut kirjoja niin tiuhaan :) Hänen kirjojaan saa myös tilattua tuon yllä olevan linkin kautta. Olen lukenut osan niistä ja uskallan kyllä suositella!

Tammikuussa ilmestyvä Näyttävä panoraamakuvaus - kirja on erittäin kattava läpileikkaus kaikenlaisilla välineillä tehtävistä panoraamoista. Kirjassa esitellään erilaisia ohjelmia, tapoja ja laiteita tehdä panoraamoja. Kirja sopii sekä ammattilaisille, että amatööreille. Amatööreille ja alottaville panoraamavalokuvaajille kirjassa on kattavat ohjeet panoraamojen tekoon, tavallisiin muutaman kuvan, sekä useasta sadasta kuvasta.

Ammattilaisille kirja tarjoaa uudenlaisia tapoja toteuttaa 360 panoraamoja. Kirjassa on myös monia uusia niksejä ja ohjeita haastavien kuvauskohteiden kuvaamiseen. Sekä monia tapoja yhdistää kuvat ja ohjeita kuvien parantamiseen, korjaamiseen sekä julkaisemiseen erilaisille käyttöjärjestelmille sekä laitteille.

 

Näyttävä panoraamakuvaus

26
Lok
11

iPad, iPhone, Nokia ja muita millä tahansa valokuvalla varustettuja kuoria.

MAHTAVUUTTA! :) Joensuun Kuvanmaailmalta uusi tuote myyntiin! Kuvanmaailma. Ja suora linkki itse TUOTTEESEEN

Tilasin juuri itselleni iPad 2 ja iPhone 4 laitteisiin uudet suojakuoret. Sinällään hommassa ei ole mitään sen kummoisempaa, mutta nyt kuoria on mahdollista tilata millaisesta tahansa valokuvasta. Ja kun saa teettää itse ottamastaan kuvasta niin aina parempi. Päätin testata millaista jälkeä syntyy ja millaisia kommentteja kuoret herättävät. Ja palaute on ollut positiivista heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Olen itsekkin tyytyväinen tulokseen, joskin tilaamani kuoret ovat hiukan synkähköjä (johtuen aiheesta) mutta silti ne näyttävät tosi hienoilta laitteeseen kiinnitettynä.

iPad2 kuori1

Testasin myös miltä pari muuta valokuvaa olisi näyttänyt ja nappasin ohjelmasta ruutukaappauksen ja alla muutama malli. Ideana tämä on minulle ainakin uusi ja uskoisin että tuleva joulu tulee olemaan tällaiselle tuotteelle parasta myyntiaikaa. Itse meinasin ainakin tilata vielä vaimolle jollakin kuvalla kuoret.

28
Syy
11

Aurinkomyrsky

Kävin kuvailemassa 26.9.11 revontulia, jotka tuona päivänä oli ennustettu koviksi. Yritin kuvata myös seuraavana iltana ja yönä Reposia, mutta tuloksetta. TÄSSÄ linkki onnistuneeseen revontulipanoraamaan ja TÄSSÄ linkki Milky way panoraamaan.

Revontulipanoraama löytyy myös YLE:n uutisesta TÄÄLTÄ 

17
Syy
11

Lapin Ruskaa…

Käväisin Lapissa Pyhällä opettamassa Tea Karviselle panoraamakuvausta ja esityksien tekoa 14-16.9.2011 ja kuvailin samalla muutamia kuvia itse. TÄSTÄ pääset 360 panoraamaesityksiin ja sen sisältä löytyy linkki tavallisiin kuviini. Se löytyy myös tästä.

Reissu oli hieno ja ISO kiitos Tea Karviselle! Toivottavasti pääsen jossakin vaiheessa samoihin maisemiin kuvaamaan talvisia panoraamoja, uskoisin että ne olisivat hienoja :)

04
Syy
11

Virtuaalinen Kehätieprojekti

 

 

 

 

 

 

 

Virtuaalinen Joensuun kehätieprojekti rupeaa olemaan loppusuoralla. Sain idean kuvata massiivista rakennustyömaata eri kohteista 360 panoraamakuvaustekniikalla noin kahden vuoden ajan. Lopputuloksena syntyi noi 40 panoraamaesitystä, joista lopulliseen esitykseen valitsin 20 esitystä. Ennenkö siirryt katsomaan itse esitystä TÄSTÄ linkistä, kannattaa lukea hiukan infoa, mitä esityskokonaisuudella pyritään esittämään ja miksi koko homma on edes tehty.

Projekti on ollut erittäin työläs ja osittain hiukan vaarallinenkin. Kuvatessa olen joutunut käyttämään viistopanoraamatekniikkaa, jolloin minulla ei ole ollut käytössäni tukevaa kolmijalkaa, vaan kaikki kuvat on kuvattu kuvausmastolla. Muut kuvauskohteet ovat olleet suhteellisen helppoja, mutta siltakuvat ovat olleet hiukan haasteellisempia. Pekkalansilta on erittäin raskaasti liikennöity ja 80 km nopeusrajoitusalueella. Kuvauspiste on tietenkin sillä puolella siltaa jossa joudun seisomaan pientareella ja liikenne kulkee noin metrin päästä suhteellisen kovalla vauhdilla. Toisella puolella siltaa olisi ollut n. 4 metriä leveä pyörätie, mutta kaikki mielenkiintoinen oli tietenkin juuri toisella puolella :) Pientä jännitystä tämä kuvauspiste loi varsinkin talvella, kun silta oli umpijäässä. Loppujen lopuksi voi vain todeta, että loppu hyvin kaikki hyvin, vai onko? Projekti ei ole vielä ihan valmis. Odotan seuraavaa kuvaskeikkaa sen aikaa, että kaikki on maisemointia myöden valmista, ellei sitten tule pyyntöä kuvata jotakin ennen täydellistä valmistumista olevaa vaihetta.

Esityskokonaisuudessa on 4 pääasiallista kuvauskohtaa joista panoraamoja on tehty. Silta, Karsikko, Mutala ja jokinäkymä. Jokaisella kuvauskohteella on oma tarkoituksensa. Mutala ja Karsikko ovat kuvauspisteitä, johon on rakenteilla uudet sillat ja liittymät, jokinäkymästä voi seurata sillan valmistumista ja siltakuvasta samaten, mutta hiukan eri perspektiivistä.

Toivottavasti viihdytte kokonaisuuden parissa! Esitys aukeaa linkistä ensin pienempään ikkunaan josta voit klikata esityksen kokonäyttötilaan, esityksen sisällä olevasta kokoruutu painikkeesta. Mikäli pidät esityksestä, niin voit jakaa sen ennen kokoruututilaan siirtymistä, ikkunan alla olevista painikkeista. Painikkeiden kautta voi jakaa linkin Facebook, Twitter ja Google+ sivuille.

29
Elo
11

Tähtivalokuvausta

Kävimme Kontiolahdessa mökkeilemässä 26-28.8.11 ja tarkoituksenamme oli kuvata yöllä pitkiä valotusaikoja ja koota monista (yli 300) kuvasta yksi kuva jossa näkyy tähtien pyöriminen. Perjantai yö oli pilvinen mutta lauantaina pääsimme jo kuvailemaan. Tämä on sikäli harmillista, että perjantain virheistä olisin oppinut ja saanut lauantaina otettua kunnon kuvat oikeilla asetuksilla, mutta kyllä noilla ns. väärilläkin ihan hauska kuva tuli: 

Kuvaan jäi hauskasti yksi tähdenlentokin. Tein myös kuvista lyhyen Timelapsen joka löytyy täältä:




Tilaa Blogi sähköpostilla

Tweets

Saarikorpi´s Flickr Photos





Guitarist

More Photos

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 674 muun seuraajan joukkoon

Saarikorpi´s Blog

Blogi-kalenteri

tammikuu 2012
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Jou    
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031  

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 674 muun seuraajan joukkoon