YLE:n uusi ilme


Ylen visuaalinen ilme ja kanavailmeet uudistuvat 5.3. Lisää TÄÄLLÄ

Kävin kuvaamassa Ylen uuden Uutis-studion ja Ohjaamon 360 panoraamoiksi. Esityksiin voi tutustua TÄÄLTÄ.

yle2

Tämä keikka oli erittäin mielenkiintoinen ja ennenkaikkea erittäin haastava. Tavoitteena oli saada uusi studio kuvattua siten, että suunnilleen kaikki mitä ko. tilassa on, tulee katsojalle yhden 360 panoraamakuvan kautta näkyviin. Pelkästään tällainen kuvausmääritelmä/ohje määritti kuvauspaikan suhteellisen keskelle studiota ja tästä johtuen, itse kuvaaminen muuttui astetta hankalammaksi. Kaikki kamerat osoittivat suoraan siihen pisteeseen missä seisoin kameroineni ja myös kameran edessä olevat monitorit, jotka näkyvät uutisten lukijoille ja muille kameroiden edessä operoiville henkilöille, näyttivät kuvaa minusta. Tästä johtuen jouduin jokaiseen kuvakulmaan siirtymään itse mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Siltikin esitykseen jäi oma kamerani yhteen monitoriin näkyviin, näette sen kun käännätte 360 panoraamaesityksen osoittamaan ohjelmatiskien edessä lattialla olevia monitoreja. Tuo kuvaruudussa näkyvä kamera ja kameranjalka olisi ollut helppo ottaa pois, mutta ajattelin, että jätetään itsestä jonkinlainen pieni merkki historiaan 🙂 Tämähän ei sinällään ole virhe esityksessä.

yle1

Toinen kuvauskohde oli Ohjaamo. Tämä on minusta mielenkiintoisempi paikka. En tiedä onko se joku “poikageeni” tai jotain, mutta monitori toisensa jälkeen, paljon tietokoneita, muutama tuhat kilometriä erilaisia piuhoja, valo-ohjausjärjestelmiä, erilaisia ohjauspöytiä, tasoja ja paljon sellaista mistä minulla ei ollut mitään hajua. Tässä huoneessa tapahtuu kaikki taika. Täältä ohjetaan ja määritellään mistä mikäkin kamera kuvaa ja miten. Myös uuden studion robottikamerat ohjaillaan oikeille kuvauspaikoilleen tätä kautta. Suurin osa studion puolella olevista kameroista on näitä automaattisia ilman ihmistä toimivia ja liikkuvia kuvausrobotteja. Tästä huoneesta olisi kiva ja mielenkiintoinen kuvata gigapanorama josta pääsisi tarkkaan katselemaan kaikki monitorit ja nappulat millä mitäkin ohjataan. Mutta sellaiseen ei nyt tälläkertaa ollut aikaa eikä mahdollisuutta, koska täysi tohina studion avaamista varten on juuri nyt päällä.